sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Makeaa arkea!

Eilen päästiin toteuttamaan kauan odotettu maastoilu! Rakkaan ystäväni kanssa kenen kanssa ollaan tässä lajissa ilot ja surut jaettu jo junnu-vuosista asti hyvinkin tiiviisti, odotettiin tätä yhteisharrastamista taas kuin kuuta nousevaa. Erinäisistä syistä olemme hyvinkin pitkälti eläneet hevostemme kanssa eri talleilla, kerran pääsimme saman tallin katon alle kun entinen tammani tilapäis-majoittui heidän kanssa samalla tallilla yhden kesän ja syksyn, muuten ollaan sitten kuljetettu hevosia samoihin maastoihin, ja käyty samoja koulukisoja ja parit matkaratsastuskisat. Nyt kun minä sain Patsen maneesitallille mikä on naapurissa tämän ystäväni kotitallia, mahdollistaa lyhyt välimatka vihdoinkin säännöllisen yhteisharrastamisen!

Tulipa samalla kokeiltua mitä pikkuori sanoo vieraan ruunan kanssa maastoilusta, tähän asti kun ollaan nykyisellä tallilla (vielä) maastoiltu vain kaksistaan. Eipähän tuo mitään sanonut, katsoi kyllä että mikäs väri tuo kimo on ja vähän höhötteli kiinnostuneena. Pikkuori kärjessä sujui meidän lenkki rennosti ja iloisesti! Koluttiin taas uusia polkuja kävellen ja hölkäten.

Laitan tähän vielä alle lyhyen viedon aikaisemmin tältä viikolta kun kokeilin Patselle uutta kuolainta. Kuolaimen kanssa ei ole mitään ongelmia ollut, se on kyllä hyvin kevyt ja tasainen ratsastaa ihan tavallisella kolmipalalla eikä sitä ole tarvetta alkaa vaihtamaan, mutta vaikka se olisi rento ja kevyt niin syljen eritys on melko niukkaa, ja suu on turhan kuiva. Otin kokeiluun siis ihan tavallisen kolmipala-kuolaimen liikkuvilla renkailla, mutta materiaalina on musta sweet-iron jossa keskipala on kuparinen. Tämä osottautui oikein hyväksi ja hevonen oli tosi tyytyväinen sen kanssa, ja nyt ensimmäistä kertaa imeskeli kuolainta, ja nyt syljen erityskin oli jo hyvää! Videossa siis ei tapahdu mitään temppuja, vaan ihan perusratsastusta ravissa ja laukassa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti