lauantai 17. lokakuuta 2015

Ensimmäinen valmennus!



iiiih niiiiiiin siistiä! Nyt on töitä tehty rauhassa itsekseen pari viikkoa ja Patse on joka kerta vaan enempi innoissaan töistä ja motivoitunut, etten kestä, niin huippua! Eilen oli sitten ensimmäinen valmennus mun oman henkireikä-valmentajani kanssa. Tämä meidän kotivalkku on mua valmentanut niin hevosen kanssa kuin psyykkisestikin, ja oli heti alusta asti mun tukena haastavan ensihevoseni, rakkaan edesmenneen tammani kanssa. Itkuksihan se kerran meni välikäynneissä kun viimeksi näissä merkeissä on töitä tehty niin että allani tämä tammani ja muistot palasi mieleen todella voimakkaasti ja ikävä tammaa.. Hyvässä ja pahassa, tietyissä asioissa Patse on samankaltainen kuin tamma oli, ja virheeni mitä sain tamman kanssa oppia kantapään kautta ja korjata omia jälkiäni, tulee nyt hyvin voimakkaasti esille Patsen kanssa, ja nyt osaan korjata tilanteet mokaamatta koska olen ollut raa'an, hieman voimattoman mutta hyvin eteen pyrkivän hevosen kanssa ennenkin.

Koska tamma oli puoliksi täykkäri, oli se myös äärimmäisen nopea liikkeissään ja rungoltaan ns. liukas. Alkuun sen kanssa sattui usein, kaaduttiin tai tipuin selästä ja tamma ei luottanut ihmiseen selässä. Alkuun siis tulin tamman kanssa hieman araksi, mitä työstettiin hyvin pitkään luottamuksen parantamisella, muunmuassa silmät kiinni ratsastamisella valmentajan ollessa äänellä silmäni maasta käsin, ja välillä hänkin oli hiljaa ja silmäni oli kropan tunteessa hevosesta.
Alkuaikoina mokasin helposti varmistelemalla liikaa, ja hieman sulkemalla tammaa edestä.. Mutta näistäkin päästiin vuosien mittaan yli ja eteenpäin, ja opettavaista on korjata niitä omia virheitään itse.

Nyt kun olen virheistäni oppinut, ja tähän pikkuoriin on täysi luottamus eikä minun tarvitse aristella, ihan senkin takia että nyt olen tottunut myös tippumaan loukkaantumatta, ja mikäli sieltä tippuisi, ei se tapahtuisi kovin korkealta :D Ja että Patse ei kuitenkaan ole yhtään sen tuntuinen että alkaisi riekkumaan missään tilanteessa. Eli nyt minun ei tarvitse varmistella, ei haittaa vaikka hevonen liikkuisi asteen liian reippaasti. Tärkeintä on säilyttää sen eteenpäinpyrkimys ja pitää nenä edessä ja kaula pitkänä. Kyllä ne pidätteet tulee menemään paremmin läpi jalalta ja istunnalta ajallaan. Ja puolet tästä kaikesta on nyt hurjasti kasvanut hevosen into, motivaatio ja ilo!

Valmentajani mukana oli hänen ystävänsä Saksasta Stegarsin luota seuraamassa valmennustamme, ja hän totesi samaa kun kävelytin loppukäyntejä ja kävimme tuntia läpi, "even he is running sometimes, he's not runing away, he's still with you all the time. He needs more power to the back, but that will come with time" Eli vaikka hevonen välillä hieman juokseekin, se ei juokse alta, vaan on läsnä. Se tarvitsee lisää voimaa taakse ja selkään, mutta ne tulee ajan myötä.

Tärkeintä on nyt vain saada hevosen nenä aina eteen ja runko venymään. Patse on luonnostaan niin tiivis rakenteeltaan ja sen on helppo olla ryhdissä, jolloin selkä ei ole ihan täysin mukana. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ja maanantaina menenkin ilman hevosta koko päiväksi Terhi Stegarsin valmennuksia seuraamaan kuunteluoppilaaksi!

edesmennyt tammani, rentona ja luottavaisena.
Kuva: Miina Pulkkinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti