maanantai 14. marraskuuta 2016

me ollaan somessa!

Koska blogi tuntuu raahaavan nyt melkoisen hitaasti mukana touhuissa, on Patselle kasattu nyt oma sivu facebookkiin!

En sulje blogia mutta josko fb puolelle on helpompi tehdä useammin lyhyitä kuulumisia, kun tänne ei nyt tunnu aikaa löytyvän kauhean usein. Ideoita kyllä ja inspiksia kirjoituksille tulee, mutta aikaa vaan ei. Eli facen puolelle tykkäämään jos haluaa seurailla sieltäkin :)

Viime viikolla harrastettiin vain ilman satulaa ratsastelua. Saatiin hieman lunta tännekkin niin pystyttiin tekemään jotain muutakin kuin vain kävelemään. Viikon verran vai jopa enemmänkin oli vain käyntijaksoa kun maa oli jäässä mutta lunta ei juurikaan maassa ollut. Yhtenä päivänä tehtiin ravissa paljon avoja ja jumpattiin lapoja voltti-avo tehtävien parissa. Seuraavana päivänä jatkettiin sulkujen kanssa ravissa ja tuo alkaa hoksaamaan ne tosi kivasti. Ensin pitkänsivun puoleenväliä avoa, siitä puoliympyrän kaarella toiselle pitkällesivulle ja kaarella valmisteltu sulkutaivutuksella pitkänsivun pätkä josta suoristus kulmaan. Tehokasta! Eikä tule kylmä kun ilman satulaa istuu kyytissä!

Kuva: Miina Pulkkinen

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kuulumisia höpötyksiä

Piti oikein tarkistaa että onko tosiaan miltei kuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta.. ja näinhän siinä on päässyt käymään. On ollut ihan kauhea hässäkkä taas päällä, se mitä uskallan julkisesti jakaa niin melko arkista kiirettä, töissä on kova kiire ja paine saada vuosi pakettiin joka selkeästi väsyttää nyt enemmän, ja onkin saanut minut taas miettimään että onko tässä oravanpyörässä pakko olla vai voisiko sitä kuluttaa aikaansa jotenkin muutenkin kuin pakkopullan ääressä. On ihan tosi tyhmää kun miettii että suurin osa valveilla olo-ajasta kuluu töissä, eikä niiden tärkeiden asioiden ääressä - perhe ja hevoset. Kiitos siis työstressille että on puskenut minua oikeaan suuntaan ja ensi vuonna toivottavasti olen pitkästä aikaa opiskelijan roolissa. Kiire tuskin tulee silloin helpottamaan kun töitäKIN on tehtävä mutta ainakin suunta on oikea. Muutenkin elämä (jossa ei siis mitään vikaa ole nytkään ollut) on nyt ottanut isoja harppauksia oikeean suuntaan niiden tärkeiden asioiden äärellä ja tässä kuussa pääsemme asumaan takaisin maalle, nyt omaan kotiin eikä vuokrapaikalle kuten viimeksi!

Eli tästä voinee jokainen päätellä että meidän kevyen liikunnan jakso on jatkunut edelleen. Pari kertaa ollaan hypätty omaksi iloksi helppoja tehtäviä, ollaan kärrytelty ja höntsäilty kentällä. Viikko-ohjelma on ollut aikalailla samanlaista, puolet viikosta on vapaapäiviä ja liikuttu ollaan se 2-3pv viikosta. Vaikka mun kisakuume on jo nostanut selkeästi päätään, kova hinku olisi valmennuksiin ja suunnittelemaan ensi kesää. Siispä alle ihana tunnelmakuva viime kesän hyväksytyn kenttästartin maasto-osuuden jälkeisestä olotilasta!

Kuvannut Miina Pulkkinen

Yksi kerta tuossa joku aika sitten kun ratsastin itsenäisesti kentällä ja totesin että kuskin olisi aika varmaan taas huoltaa sitä omaakin kroppaa kun tuntuu lantio taas niin kierolta ja vinolta, ensin oli ajatus että ompas taas hankalaa ja kulmikasta menoa, että ompas Patse päässyt vinoksi. Kunnes taas muistin että kyllä se isoin vinouden syy on aina satulan päällä.. keskityin omaan asentoon ja tasapainoon, etenkin lantioon ja kappas kun hevonenkin suoristui tosi paljon. Onhan se vähän vino joo, mutta ihan siksi että koska minäkin olen, Patse onneksi suoristuu tosi hyvin kun vaan tekemiseen keskittyy vähän enemmän.

Samalla mietin loppuraveissa että on se kumma kun aina pitää ratsastella vaan ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa. Edellisen tammani kanssa kierrettiin tosi usein samoja ongelmia uudestaan ja uudestaan. Junnattiin paikallaan ilman kehitystä pitkiäkin aikoja. Miten sitä voikaan kehittyä jos ei muuta omaa tekemistä, hä? Mietin että niin, kun pitäisi ratsastaa enemmän kouluratamaisesti, eli tehdä siirtymisiä, erilaisia radanteitä, kulmia, KULMIA!!... Ei mitenkään natsi-asenteella ohjat paukkuen ja kannus kylkeä kaivaen, vaan ihan vaan muutakin kuin ensin ravia eteen alas, sitten laukkaa kevyessä istunnassa - käyntiä-vähän laukkatyöskentelyä ja lopuksi ravia taas keventäen eteenalas. Siis tuohan on hyvä alku ja loppuverkkaa, sitä en muuta koskaan ettäkö aluksi ja lopuksi haluan hevosen selän ylös ja nenän eteen alas, vaan sitä mitä tapahtuu alku ja loppuverkan välissä, edes joskus.. Tällaisia tuumailin, annoin hevoselle pitkät ohjat ja hyppäsin alas taluttaakseni loppukäynnit ja pohdin että niin, no taas meni yksi treenikerta tämmöiseen hyvänmielen hölkkäilyyn, ehkä ensi kerralla otan itseäni niskasta kiinni.

En laskenut montako ratsastuskertaa sitten taas meni välissä että tehtiin vaan fiiliksen mukaan, koska mentiin pellolle, koska maastoon. Kun Patsen kanssa kaikki on vaan niin kivaa että on oikeastaan ihan sama mitä me tehdään. No sitten koitti se kerta kun mietin että pitäisikö sitä sitten toteuttaa se mitä on suunnitellut, alkaa ratsastamaan kentällä vähän jonkun idean mukaan, edes vähän, edes sinnepäin? No näin tein ja vitsi kun oli kivaa ja onnistuttiin tosi hyvin! Tottakai se hevonenkin tekee paremmat siirtymiset ja kulmat kun viitsii itse keskittyä ratsastamiseen, tekee valmistelut hyvin, ratsastaa muutakin kuin vain uraa välillä suuntaa vaihtaen, pari ympyrää silloin tällöin. Siinä sitten naureskelin että kun hevonenkin oli tyytyväinen kun sai pitkästä aikaa vähän miettiä juttuja, ei tullut edes hiki, less is more ne sanoo. On ne ihmiset tyhmiä se varmaan mietti.

Että tässä sitä huomaa kun on liian kivaa niin sitä vaan puuhaa hevosensa kanssa hymy huulilla sen kummemmin treenejä suunnittelematta. Usein sanon että ei se niin vakavaa ookkaan, ja eihän se olekkaan, mutta voisko joskus edes vähän kiusata vähintään itseään siellä satulassa! ;) 

eihän näiden kanssa voi olla hymyilemättä! Minä ja mun elukat :)
Kuva: Hanna Heinonen

maanantai 10. lokakuuta 2016

Tärkeintä on olla onnellinen!

Kuva: Hanna Heinonen


Eilen sunnuntaina tuli inspis kevyeen kenttähöntsäilyyn kun sain houkuteltua kotoa mun toisen puolikkaani mukaan ja vähän kuvaamaan meidän menoa. En ole saanut videolle omaa tekemistä Patsen kanssa jos ei kisaratoja lasketa. Mutta nyt pääsin tekemään muutamat vaihdot, leikittelemään asetuksilla, ensin suoralla hevosella vain niskaa asettamalla ja siitä vaihto avoon/väistöön, sekä ihan tavallisia raviväistöjä.

Lomastaan huolimatta Patse toimi tosi kivasti, onhan se edelleen hieman heikompi oikealta puolelta mikä näkyy monessa, vaihdot on vaikeampia oikealta vasemmalle, samoin oikealta vasemmalle väistöt ovat vaatimattomia. Laukka alkaa olemaan tosi tasapuolista molempiin suuntiin.

Vaihdotkaan ei täysin puhtaita ole, vaan ne tulevat takaa myöhässä ns. "estevaihtoina", mutta niitäkin ehditään hiomaan sitten joskus valmentajan kanssa. Nyt Patse on kuitenkin hoksannut vaihtojen avut hyvin, ja vaikka vaihtaakin ensin edestä niin ne tulevat melko sujuvasti. Mitä nyt sillointällöin vaihdoista tulee innostuttua niin että vaihdon jälkeen hän meinaa ampua reippaasti eteen!

Alku- ja loppukäynteineen työskenteltiin noin 30-40min, mikä on varsin riittävä aika, eikä tule ratsastettua hikeen (paitsi kuski..). Illalla katselin vielä vuoden takaisia treeni-videoita ja voinen todeta siinäkin kehitystä tapahtuneen yhtä paljon kuin ihan ulkoisesti hevosessakin: 

Ylempi kuva: Miina Pulkkinen
Alempi kuva: Hanna Heinonen

Lauantaina ihana ystäväni kävi meitä moikkaamassa ja otettiin Patsesta kuvia. Näillä kuvilla on aikaväliä tasan vuosi, alempi siis viime lauantaina kuvattu. On kyllä hienosti muuttanut ulkomuotoaan rauhassa kasvaneesta 5-vuotiaasta hyvin suorittavaksi urheiluhevoseksi, siis kenttähevoseksi ;)

Eilisen hyvänmielen hömpöttely sai pientä kipinää taas esiin ja huomasin illalla selaavani hallikauden kisatarjontaa. Jospa sitä jonkusen hallikisan tekisi talven aikana niin säilyy jonkunlainen rutiini, vaikka talvi kelien armoilla pääasiassa mennäänkin ja senkinvuoksi pakollisia kevyempiä jaksoja on edessä.

Alla vielä pätkä meidän eilisestä puuhastelusta, ei sen aina tarvi olla niin pilkuntarkkaa tai vakavaa ;) vaikka joskus olisi kai suotavaakin vähän vaatia enemmän (itseltäänkin, köhköh..)


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Missä menee raja?

On tosi hankalaa toisinaan muuttaa omia toimintatapojaan, kun on tottunut tietynlaiseen tapaan tehdä asioita. Patse on nyt reilun parin kuukauden ajan asunut "vieraalla" vuokrapaikalla, eli siis tallipaikka ei ole kotipihassa vaan ystävän kotipihassa, ja edelleen, näinkin pitkän totutteluajan jälkeen tunnen välillä huonoa omatuntoa jos en ihan joka päivä käy Patsea katsomassa, etenkin nyt kun se on lomalla. Mielestäni etenkin nuoren hevosen kanssa on tärkeää että sillä on myös päiviä että se saa vain olla seuraponinsa kanssa ilman ihmisen "häirintää". Minun ei tarvitse miettiä eikö siitä tallilla huolehdittaisi, mutta silti.

Patse on saanut nyt kevyen liikkumisen ohella enemmän vapaapäiviä, mikä on toisaalta tehnyt itsellekin hyvää. Vaikka tavoitteellinen treenaaminen ja koko kesän kestävä kisakausi onkin koko jutun idea, punainen lanka ja niin hienoa puuhaa, niin ei sitä silti loputtomiin jaksa. Mutta miksi sen palauttavan, hyvää tekevän tauon pitää osua aina samaan aikaan suomen vuodenaikojen mukaan sille kurjimmalle jaksolle? Tai eihän kelit VIELÄ ole huonot mutta.. Olen huomannut sen muissa kanssaharrastajissa sekä itsessäni että aika ajoin iskee jonkinasteinen hevosahdistus. Muistan pahimmillani sen olleen itsellä sitä että hanskat naulaan kokonaan, kärjistettynä ajatus oli jopa että pois hevosihmisten keskuudesta, muutto johonkin maahan jossa ei tarvisi nähdä, kuulla tai ajatella MITÄÄN hevosiin, hevosihmisiin tai koko lajiin liittyvää. Silloin vaan meinasi tulla ihan täys stoppi eteen. Tuskin kukaan voi kieltää etteikö joskus tulisi mitta täyteen pelkästään hevosihmisten takia..


Nyt onneksi ei voida puhua mistään ahdistuksesta, paitsi siitä "huonon omistajan"-omantunnon tuskista, mutta missä menee raja terveelle tauolle ja "pakolliselle" tauolle? Minulta on paljon jo kyselty talven treenisuunnitelmista, ensi vuoden tavoitteista, jne, enkä ole kyllä osannut kenellekkään vastata vielä mitään. Onko se sitten huono vai hyvä asia? Nyt eletään vasta lokakuussa, enkä ole vielä määritellyt kauanko tämä kevyen liikkumisen lomailu jatkuu. Tietysti asiaan tulee vaikuttamaan myös kelit, koska nyt meillä ei sitä maneesia enään kotipihassa ole. Jos pohjat vetää huonoksi niin silloin ei senkään takia voi mitään kävelyä kummoisempaa ulkona tehdä. Eli pitäisikö kuitenkin nyt vielä tehdä kun maastot ja kenttä on hyvässä kunnossa ja pitää loma myöhemmin? Olenko huono omistaja/kilpailija jos en jaksa murehtia asiaa näin etukäteen vaan menen sillä asenteella että tehdään sen mukaan kuin pystyy/jaksaa? Pitääkö tekemisen aina olla niin valmiiksi suunniteltua? Tuntuu että meidän ensimmäinen kisakausi ja sen (saavutetut) tavoitteet antoi ihan mielettömästi mutta myös otti, että eikö me myös olla ansaittu nyt pidempi aivot narikkaan-jakso.

Uskoisin että kun nyt huilitaan niin estetään se motivaation hukkuminen tai ahdistus koko hommaan mitä olen joskus aikaisemmin saanut aiheutettua itselleni. Nyt kuitenkin parhaalta tuntuu sänkkärillä laukkailu, kärryttely, ilman satulaa kentällä höntsäily, eli just ne hommat mitä ollaan tässä viime aikoina tehty. Ehkä kivointa siitä tekeekin juuri Patse, että sen kanssa tämä on mahdollista, siis ihan jo se monipuolinen tekeminen, se että se on varma ja turvallinen maastokaveri, ja se ettei se kerää mitään pöllövirtaa ylimääräisistä vapaapäivistä.

ps, eilen oli eläintenpäivä, meillä se on kyllä jokapäivä. Päivän isoin ylläri eilen oli tämä kuva minusta ja rakkaasta enkelihevosestani kannustamassa muitakin suukottamaan hevosiaan!


tiistai 27. syyskuuta 2016

Kisakausi 2016 lukuina

Olen tässä kirjoittelu-hiljaisuudessani taas pohtinut kaikkea kirjoitettavaa itselle muistiin ja kanssaeläjille luettavaksi, mutta aikaa vaan ei tahdo löytyä.. Päälimmäisenä nyt varmasti on ollut pohdiskelu siitä miten hienosti tämä kisakausi toteutui ja miten hurjan paljon on kehitystä tapahtunut.

Ennen varsinaista kisakautta alla oli yksi harjoitus-koulukilpailu joulukuussa 2015, ohjelmana heC minkä Patse voitti, muistaakseni prosentit olivat jotain 58-59% väliin.

TAMMIKUU: 

24.1 kotitallin 1-tason estekisat, 60-70cm, 4vp

TOUKOKUU:

5.5 Kangasala 1-tason koulukisat, HeC tuloksella 62,381%, sija 5/25


22.5 Ylöjärvi 1-tason estekisat, 80 cm, 4vp 


29.5 Pinsiö, kotitallin 1-tason koulukisat, heC 62,5%

KESÄKUU:

19.6 Valkeakoski, 1-tason estekisat 80cm, 8vp

22.6 Kangasala, 1-tason estekisat 80cm, 4vp

HEINÄKUU:

6.7, Lempäälä, harjoitus maastoestekisat, 50-60cm, 0 vp

23.7 Hattula, 1-tason kenttäkisat, nuorten hevosten harrasteluokka
ko 61,320% (-58 vp)
re 12vp
maasto 0 vp

ELOKUU:

6.-7.8 Ypäjä, kisaviikot, 2-taso 2x 90 cm, molemmista 4vp, ratsastajana Marja Tetri-Rantanen

SYYSKUU:

2.-3.9 Ypäjä, Suomenratsujen kuninkaalliset, 6-vuotiaiden kasvattajakilpailu 2-taso 90 & 95 cm
yht 8vp, kokonaiskilpailun sija 6/29
Ratsastajana Marja Tetri-Rantanen


11.9 Tampere, Hämeen aluemestaruudet, aikuismestaruus 80cm sija 3, pronssia


18.9 Hämeenkyrö, alueen joukkuemestaruudet 2-tason koulu, ensimmäinen heB, 58,500%



Kisakausi on meidän osalta tälle vuodelle taputeltu. Syyskuu kaikkineen ollaan otettu hyvinkin kevyesti, esim este-aluemestaruuksia varten ei hypätty alle kertaakaan, vaan maastoiltiin/kärryteltiin sopivassa määrin, ja sai Patse vapaitakin paljon. Ensimmäisen 2-tason heB koulukisaakaan varten ei juuri "ehditty" treenata, pari treeniä kentällä ja vähän sokkona radalle, mutta ihan kelpo tulos tehtiin, mitä nyt käyntiohjelman rikot laski keskiarvoa.

Mutta että jee! Ihan huikea kisakausi, paljon enemmän saavutettiin kuin osasin odottaa, ja ennenkaikkea päästiin toteuttamaan kaikki mitä suunniteltiinkin. Toisaalta mulla on fiilis että yllättävän vähällä työllä on tulosta tullut, mutta nyt kun tätä listaa teki niin ajatus kääntyikin että no huh olipas paljon yhteen kisakauteen! Mutta silläpä nämä tulokset tuntuu tulleen "helpolla" koska sellaista hampaat irvessä-tavoitteellista treeniä ei kuitenkaan juurikaan ollut kisojen välissä. Kenttästarttia varten tietysti käytiin Hattulassa Sepon valmennuksessa ennen, ja elokuussa ei ollut kuin yksi kaksipäiväinen kisareissu, mutta silloin valmisteltiin paremmin kotona Tyttelin kanssa, tosin niitäkin kertoja taisi olla vain kaksi.

Nyt huilitaan tovi ja jossain kohtaa sitten mietitään talven tulevia treenejä sekä ensi kauden tavotteita!

torstai 15. syyskuuta 2016

Hämeen aluemestaruudet 11.9

Kuva verryttelystä. Kuva: Elisa Vuorinen

Hienosti sujuneen ensimmäisen kisakauden lopetteluun päätin ottaa vielä yhdet hyvänmielen estekisat, ja kalenteriin osuikin sopivasti Hämeen alueen estemestaruudet.

Luokaksi meille valikoitui aikuismestaruus 80cm, joka oli avoin ratsukoille joilla ei olisi tällä vai viime kaudella tuloksia 2-tasoa tai ylempää. Suokkimestaruuteen olisi tarvinnut olla yhteinen 90cm kisatulos alla, ja sitähän ei edes tajuttu hakea, eikä kyllä olisi ehdittykkään joten tämä oli oikein passeli. Itsehän olen Patsen kanssa ollut kisoissa viimeksi Hattulan kenttäkisoissa, jotka onnekseni olivat meidän luokan osalta 1-tason kilpailut luonteensa vuoksi (nuorten hevosten luokka) sekä alkukaudesta estekisat olivat myös kaikki 1-tason 80 cm ratoja.

Vasta kilpailuaamuna tuli mieleen että niin, olisikohan pitänyt ehkä vähän reenata.. olen hypännyt hevosella viimeksi heinäkuussa, mutta en ottanut tästä stressiä, olenhan mä sitä liikuttanut/ratsastanut muuten säännöllisesti. Patse on kuitenkin edistynyt Tyttelin kanssa hienosti treeneissä sekä ypäjän kisaviikkojen ja kuninkaallisten radoilla. Ja jälkikäteen piti todeta että yllättävän paljon sitä on itsekin imenyt tietoa ja oppia lisää seuratessaan silmä tarkkana oman nuorensa suorittamista ammattikuskin kanssa!
Kuva: Essi Ahonen

Verryttelyssä oli mukavasti tilaa tehdä hommia rauhassa, ja luokan ollessa hieman myöhässäkin aikaakin jäi välillä diipadaapailuun ettei tarvinnut yhteen putkeen verkata ja suoraan radalle. Tein verkan oikeastaan kolmessa osassa, ensin hieman alkuhölkkää ravissa ja laukassa, kevyessä istunnassa rauhallisessa tahdissa, laukassa parit vaihdot. Huolehdin että hevonen on suora, ohjan ja jalan välissä, sekä kääntyy voltille/ympyrälle ulkoavuilta. Välissä kävin kävelemässä radan ja miettimässä reittivalintoja. Ihan kauheasti ei ollut kikkailun paikkoja radassa, isoin varmasti tie vitoselta kutoselle joka oli pitkä, mutta lähestyessä kutosta vaihtoehtoina oli kaartaa esteen nro 8 edestä, jolloin kutoselle (sarja A,B) ei saisi suoraa lähestymistä. Tätä pohdin tovin, Patse pystyisi kyllä lyhyempään reittiin kun huolehtisi tasapainosta, eikä tulisi lujaa, mutta tämän piti olla kivaa ja helppoa rata, joten päätin kiertää kasin takaa ja ottaa sarjalle suoran lähestymisen.

Radan kävelyn jälkeen jatkoin verkkaa, otin joitakin hyppyjä alottaen ristikosta, välissä kävelytauko ja sitten muutama hyppy vielä. Kaikkineen verkka-aikaa taisi olla noin 20min. Patsen kanssa ei parane vielä tehdä liikaa. Ehdin hyvin kävellä sen kanssa vielä joitakin minuutteja ennen radalle siirtymistä että se sai hetken hengähtää. Patse oli tosi innoissaan, ja tosi hyvän tuntuinen! Verkassa se ei kertaakaan kolistanut/tiputtanut, ja hieman pelkäsin että kun se on yleensä sille hyvä jos se kerran tiputtaisi verkassa, koska se korjaa sen jälkeen virheensä niin hyvin, että tulisiko tiputus nyt radalle sitten..

Kuva: Essi Ahonen
Radalle siirryttäessä Patse tuntui edelleen mukavan rennolta, mutta tosi innokkaalta. Samoin radalla, tämä oli ehdottomasti meidän paras yhteinen rata, ei oikeastaan tullut kertaakaan mitään tilannetta jossa olisin joutunut korjaamaan hevosta. Rata tuntui sujuvalta, kivalta ja kyllä helpoltakin, etäisyydet löytyi, rytmi oli hyvä, hypyt onnistui ja hevonen oli hyvin avuilla ja takaosansa päällä. Liian helppoa matkustamista ei kuitenkaan ollut, vaan tykkäsin radan teistä, kaarteissa sai oikeasti pitää paketin kasassa, sai ratsastaa! Radassa oli tekemistä, eikä vaan surffaamista esteeltä toiselle.

Tuloksena meille tästä luokasta tuli 0 puomia ilman aikavirheitä, vaikka aikamme oli kärkeä hitaampi. Tiesin että pidempi tie kutoselle kasin takaa maksaa aikaa mutta edelleen olin tyytyväinen että pitädyin valinnassani ja Patselle jäi tosi hyvä kokemus.

Luokan tulokset julkistettiin ja tällöin olimme sijalla 4, joten jäimme juuri ilman mitallia - toistaiseksi. Myöhemmin kilpailuiden jälkeen sain yhteydenottoja koskien tulosten oikeellisuutta, ja kyselyä olenko ollut yhteydessä tuomariston puheenjohtajaan. Tilanne jonka vuoksi alkuperäiset tulokset olivat väärät, tapahtui radalla meidän ollessa verryttelyssä. Näin kyllä tilanteen, sekä syyn miksi kyseinen ratsukko olisi tullut hylätä, mutta saikin tuloksen. Siinä onnellisuuspöhnässä mikä minulla radan jälkeen oli, ei vaan ollut tilaa miettiä asiaa sen enempää.

Selvitin asiaa tuomariston sekä Hämeen aluejaoston henkilöstön kanssa ja eilen keskiviikkona 14.9 KIPAan julkaistiin korjatut mestaruustulokset - meille aikuismestaruus pronssia! Tuomaristo ei halunnut ottaa toiseksi tulleen mitallia enään pois, joten ratsukkoa ei siltikään hylätty, vaan hopeasija jaettiin.

Olin jo ilman mitalliakin tosi tosi tosi tyytyväinen Patseen ja onnellinen miten hienosti tämä ensimmäinen kisakausi on sen kanssa mennyt. Mutta täytyy myöntää että aluemestaruuspronssi on tähän kuin kirsikka kakun päälle :)

Alla vielä video meidän radasta:

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Suomenratsujen kuninkaalliset, 6-vuotiaiden kasvattajakilpailu!




Se kauan odotettu, jännitetty ja tavoiteltu kasvattajakilpailu olisi nyt suoritettu ja takana on aivan mahtava viikonloppu Ypäjällä Suomenratsujen kuninkaallisissa!

Koko talvi ja tämä kausi on treenattu ja suunniteltu tekemisen ja levon tasapainoa myöten vuoden päätavoitetta varten eli 6-vuotiaiden kasvattajakilpailua. Koska Patselta on jäänyt aikaisemmat ikäluokkakinkerit väliin niin oli minulle tärkeää saada hevonen osallistumaan tähän kilpailuun, jo senkin vuoksi että jos sitä haluaisi kantakirjata niin olisi kasvattajakilpailun sijoitus suurena apuna siihen.

Tämän viikon keskiviikkona tehtiin vielä viimeistelytreenit Lempäälässä Patsen ja Tyttelin yhteistreenien muodossa, torstaina Patse liikkui kevyesti liinassa ja perjantaina oltiinkin jo Ypäjällä.

Perjantaina olin hyvissäajoin jo liikkeellä, olin ottanut päivän vapaaksi töistä ja sain rauhassa heräillä aamulla ilman kelloa ja siirtyä tallille aamupäivän aikana laittamaan kamoja kasaan. Noin puolenpäivän aikoihin lähdettiin Patsen kanssa ajamaan kohti Ypäjää, suunnittelin niin että kun meidän 1.osakilpailu alkaisi klo 16 niin olisin kisapaikalla jo paria tuntia ennen että ehdin kaikessa rauhassa tehdä kaiken tarvittavan, Patse saisi kaikessa rauhassa katsella ympärilleen ja ehtisin kävelyttämään sen hyvin alle ennen kuin se menisi Tytsän kanssa verryttelyyn. Kisapaikalla Patse oli tosi rauhallinen ja rento, todella hyväntuulinen. Kopissa kun laitoin sen letit valmiiksi se vain pusutteli mua poskelle ja haukotteli, sille otsatukan letitys on yksi parhaimmista jutuista, siihen se nukahtaa aina! Kun letit oli valmiit otin Patsen ulos trailerista ja laitoin loputkin varusteet, kiersin hokit jne. Siinä sitä taas mietti miten onni on näin hyväkäytöksinen nuori ori, että sen kanssa pärjää aina yksinkin.


Ehdittiin hyvin kävellä alle ennen kuin löydettiin Tytteli. Patse riensikin päänsä kanssa heti Tyttelin syliin, ihana huomata miten niidenkin välinen ystävyys ja luottamus vahvistuu. Verryttelyssä hevonen kuulemma tuntui hyvältä joten ei tehty liikaa ja luottavaisin mielin lähdettiin radalle luokan loppupäässä.

Ensimmäisen osakilpailun rata hypättiin korkeudella 90cm. Rata sujui oikein lupaavasti, yksi huolimattomuusvirhe innokkaalta orilta kuitenkin mahtui mukaan yhden puomin verran. Muutoin rata oli siisti ja hevonen oli innoissaan. 


Tällä 4vp tuloksella saatiin luokkasijoitus sekä lisää jännitystä kohti lauantain 2.osakilpailua, tällä tuloksella kaikki olisi vielä mahdollista.


Video on jostain syystä mykistetty koska Youtube, kisapaikan taustamusiikit ja tekijänoikeudet...

Radan jälkeen hoidin hevosen kävelytykset ja matkasimme opiston tallille jossa majoituimme yön ylitse. Patse pääsi illaksi myös tarhailemaan sekä vielä maastoon kävelemään narusta viimeisenä illalla ennen nukkumaan menoa.

Seuraavana aamuna heräsin jo aikaisin, ilman herätyskelloa, kuka tunnustaa olleensa intoa täynnä? köhköh. Joten Patse pääsi myös aamulla tarhaan, 2.osakilpailun luokka alkaisi vasta klo 14.30 joten aamulla oli hyvin aikaa ottaa rauhassa. Minä ja pari ystävääni majoitumme asuntoautossa tallin pihassa. 
Huomenta Ypäjältä! 
Lauantaina sitten Patse olikin jo vähän enemmän täpinöissään kun päästiin tallialueelta takaisin kisa-alueelle. Kävelytys meinasi olla melkoista sipsutusta ja Tyttelin kiivetessä selkään oli vaan onni että olin vielä narussa kiinni kun tättähäärä ori olisi menossa jo! Hyvähän se oli että eilinen ei painanut, mutta onneksi se verryttelyssä sitten jo malttoi ja keskittyi taas hommiin. Ennen verkkaa oli alkanut jo satamaan ja viimeistään siinä kohtaa kun siirryttiin verryttelyyn satoi jo kaatamalla.


Ja voi elämä miten paljon mua jännitti. Lauantain lähtölistä oli käänteinen järjestys perjantain lähtölistasta joten nyt startattiinkin luokan alkupuoliskolla. Perjatailta oli rasitteena se 4vp, jolla kisaan lähdettiin jaetulla kuudennella sijalla. Nollaratoja siis viisi. Kelistä huolimatta Patse ja Tytteli suoritui radasta kunnialla! Yksi puomi sattui etujaloille, ihan hölmö vahinko, mihin nyt ei sen kummempaa syytä kyllä ollut. Tuloksena kaikkineen 8vp jolla kokonaiskilpailun jaettu sija 6/29. Eli ensimmäinen ei sijoittunut, kun kokonaiskilpailussa viisi sijoittui rahapalkinnoin. 


Radan jälkeen siis odoteltiin luokan loppuun että selviäisi olisimmeko uusinnassa mukana vai ei. Mutta niin siinä kävi että tällä kertaa jäimme juuri ilman sijoitusta, mikä oli kyllä pienin harmistus kaiken tämän muun onnistumisen seassa!! Voi vitsi miten ylpeä mä olen tuosta hevosesta ja sen kunnialla läpiluotsanneesta valmentaja&ratsastaja Tyttelistä! Kuudes sija näin hyvässä porukassa on todella hieno suoritus, josta saa kyllä olla ylpeä. Kokonaisuutenahan tämä oli meille jo eräänlainen voitto. Me päästiin tänne asti, koko menneen vuoden treenit ja välitavoitteet toteutui suunnitelmien mukaan, takapakkeja ei ollut, hevosen kunto ja pää kesti tämän hienosti ja se oli viimeisenkin radan jälkeen vielä innokas ja hyväntuulinen, kuten myös kotiin päästessään Pummi-poninsa luokse, pojat pisti heti kunnon painit pystyyn!

Siitä miten onnellinen, ylpeä ja kiitollinen mä tästä kaikesta olen, voisin kirjoittaa varmasti loputtomiin, mutta lyhyestä virsi kaunis. UPEAA miten hieno Patse on, ja mihin se vielä ylttääkään, ja miten uskomattoman hieno tiimi mulla on ympärillä!




KIITOS <3